Andersen, H. - Pieni tulitikkutyttö

” – Ja tyttö raapaisi kiireesti kaikki loput tulitikut. Hän tahtoi pitää kiinni isoäidistä. Ja tulitikut valaisivat niin kirkkaasti, että oli valoisampaa kuin kirkkaalla päivänvalolla.”

H.C. Andersenin klassikkoteoksiin lukeutuva vuonna 1983 ilmestynyt Pieni tulitikkutyttö on kaikessa yksinkertaisuudessaan liikuttava lastenkirja. Kirjassa pieni tyttö yrittää vuoden viimeisenä päivänä myydä tulitikkuja, jotta saisi hankittua perheelleen rahaa. Kukaan ei kuitenkaan osta tikkuja ja tyttö joutuu lämmittelemään niiden valossa, jolloin hän kohtaa hämmästyttäviä näkyjä.

Pieni tulitikkutyttö kuvaa sitä, miten pienen lapsen elämä voi toisinaan olla vaikeaa ja epätasa-arvoista. Tyttö toivoo parempaa huomista sytyttäessään tulitikkuja, kunnes viimeisten tikkujen valossa isoäiti saapuu hakemaan tyttöä mukaansa taivaaseen – paikkaan, jossa tyttö saa vihdoinkin levätä lämpimässä. Kirja antaa ajattelun aihetta ja herättää lapsissa varmasti kysymyksiä. Kuoleman kohtaaminen kirjallisuuden kautta voi olla lapsille helpommin ymmärrettävissä, kuin vain selitettäessä. Tässäkin kirjassa kuolema kuvattiin kauniisti ja Bernadetten kuvittamat kauniit kirjan sivut lisäävät kirjan tunnelmallisuutta. Tätäkin kirjaa soveltaisin 4-5-vuotiaasta ylöspäin, lapsille, jotka ihmettelevät kuolemaa.

Mielestäni Pienen tulitikkutytön tarina kuvastaa elämän kahtiajakoisuutta, jossa toisille on jaettu paremmat kortit. On surullista, miten kukaan ei yön aikana huomaa tyttöä värjöttelemässä talon nurkalla. Kaltaisessamme hyvinvointivaltiossa tyttö ei jäisi yksin, hänen ohi ei käveltäisi pysähtymättä, näin ainakin haluan uskoa. 

Nuotio, E. – Älä ankka aivasta, Lintupojan lorukirja

”Kaduilla lintujen kaupungin törmäät varmasti tuttuihin. Tätä pikkuruista elämää täällä räpytellen eletään.”

Eppu Nuotion Älä ankka aivasta, lintupojan lorukirja on vuonna 1995 ilmestynyt kuvitettu lorukirja lapsille. Kirjan loruissa ja kuvissa päähenkilöinä toimivat eri lintulajit, kuten harakka, kotka, naakka, tiira, lokki ja metso.

Loruja lukiessa huomasi heti, että jokainen loru rimmasi samalla tavalla. Lähes jokainen loru koostui kahdesta pidemmästä virkkeestä, jossa oli keskenään rimmaavia sanapareja, joka teki lukemisesta mielekästä. Luin kirjan tarkoituksella ääneen, jotta pystyin huomaamaan rimmaavat kohdat paremmin ja kiinnittämään huomiota eri sanojen painotuksiin. Välillä jopa huomasin naurahtavani ääneen loruille, sillä ne olivat oikeasti suhteellisen nerokkaita, vaikka kirja onkin lapsille suunnattu. Lorut kertoivat oikeasta elämästä, mutta tässä linnut toimivat tarinan kertojan muodossa. Loruissa käy ilmi, että perheenäidillä on rankkaa, kun lapset eivät syö kotiruokaa, yksi on turhamainen ja lakkailee kyntensä kuudesti, yksi jättää kosijansa kuin nallin kalliolle – aivan kuten elämässä oikeasti tapahtuu! Mielestäni lorut ovat kuin pieniä viestejä lapsille, jotka pitää osata lukea rivien välistä. Tietenkään pienemmät lapset eivät ymmärrä asiayhteyksiä täsmälleen niin kuin ne on tarkoitettu ja he varmasti hihittelevät loruille, mutta luulen, että jo eskarit ja kouluikäiset osaavat jo miettiä asiayhteyksiä tarkemmin.

Mielestäni kirja ei ole millään tavalla sukupuoleen sidoksissa, vaan sopii iästä ja sukupuolesta riippumatta monelle, jopa vanhemmallekin lukijalle, ainakin minut lorut saivat hyvälle tuulelle ja hymähtelemään. Pidin kuvituksista, sillä ne oli tehty yhteensopiviksi lorujen kanssa ja niistä saattoi löytää pieniä yksityiskohtia. Kuitenkin kuvat olivat hieman epätarkkoja, tavallaan keskeneräisen näköisiä, joka luo kirjaan rosoisuutta. Oli myös hauskaa, että nimenomaan linnut on otettu loruihin päärooliin, tavallaan elämään ihmisen elämää, tavallista arkea. Lähes joka lorussa oli uusi lintulaji, josta saa jo varmasti keskustelunaihetta lapsien kanssa, voidaan esimerkiksi tutustua eri lintulajeihin kuvia katselemalla ja pohtimalla millaisissa paikoissa kukin lintu asuu, sillä lorujen ympäristö ei ole lintujen oikea asuinympäristö, vaan ihmisten. Loruissa osattiin käsitellä myös negatiivisia tunteita hyväntuulisesti, joka oli mielestäni hyvä, koska aina kaiken ei tarvitse olla yhtä pumpulia ja kukkakeidasta.

Jalonen, R. & Louhi, K. - Tyttö ja Naakkapuu

”Äiti puhuu uudesta alusta, minusta uusi alku kuulostaa vähän kummalliselta. Sen minä tiedän, että uusi alku toisi aina vain lisää muistoja.”

Riitta Jalosen kirjoittama, vuonna 2004 ilmestynyt, Tyttö ja Naakkapuu on liikuttava lastenkirja pienen tytön ajatuksista koskien isänsä kuolemaa. Kirja kuvaa keskittyneesti kouluikäisen tytön elämän käännekohtaa, rakkaan ihmisen kuoleman aiheuttamia väistämättömiä muutoksia. Tyttö käsittelee isänsä menetystä juna-asemalla naakkapuun vierellä, kun äiti on ostamassa heille junalippuja uuden alun kohteeseen.

Kun luin ensimmäisenä kirjan takakannen, yllätyin, mistä kirja kertoo: painavia asioita lapsen näkökulmasta. Luin kirjan jälleen ääneen, jotta pääsisin kirjan tunnelmaan mukaan lukutekniikalla – liikutuin. Tyttö kertoo mielessään, mitä isän menetys hänelle merkitsee ja miten sen käytännössä tulee tytön ja äidin elämässä näkymään. Tyttö ymmärtää, että isän kanssa vietetyt hetket säilyvät muistoissa, eivätkä katoa minnekään ja isä seuraa äitiä ja tyttöä taivaalta, naakkojen lailla. Kirjan tunnelma välittyi minulle hyvin vahvasti, lähes tippalinssissä luin tekstiä. Kirjassa on osattu käsitellä kuolemaa suhteellisen positiivisella tavalla ja lämminhenkisesti, tyttö ajattelee ikäisekseen kypsästi ja osaa käsitellä tunteitaan, hän ymmärtää tapahtuneen ja hyväksyy sen. Kuolema aiheuttaa monelle lapselle ihmetystä ja paljon kysymyksiä, joten on hienoa, että siitä on kirjoitettu kirjoissa, jolloin lapsille voi puhua aiheesta tarinan muodossa.

Kristiina Louhi on osannut herättää kirjan tunnelman eloon kuvien muodossa. Herkät kuvat, maanläheisine väreineen sopivat tekstin kontekstiin hyvin. Useammissa kuvissa on jopa synkkiä ja tummia maisemia, jotka herättävät lukijankin ajattelemaan vakavammin, loppua kohden kuviin kuitenkin alkaa ilmestyä väriä ja iloa, uuden alun odotusta. Olen aina pitänyt niin sanotuista vanhan kansan kuvista, eli ei liian selkeitä linjoja eikä myöskään liian abstraktia. Kun kuvat ovat vähän huolettomammin tehty, saa lukija mielikuvituksellaan värittää kuvat loppuun. Louhi on onnistunut tässä hyvin. Koin kirjan aikana monia tunteita, ilosta suruun, ja jotain siltä väliltä. Mietin tarinaa myös omasta näkökulmasta, miten minä vastaavaa tilannetta käsittelisin. Tarinan tyttö käsittelee raskasta aihetta ikäisekseen kypsästi ja antaa ajattelun aihetta aikuiselle.

Olen iloinen, että valitsin juuri tämän kirjan, sillä se teki minuun vaikutuksen. Tyttö ja Naakkapuu on sovellettavissa monen ikäisille, asioista kiinnostuneille lapsille. Mielestäni kirja ei ole sukupuoleen sidonnainen, mutta voisin kuvitella, että tyttöjen on helpompi samaistua tarinaan, sillä päähenkilö on tyttö. Toisaalta, aikuinen voi tarinaa lukiessaan vaihtaa tytön roolin pojaksi jos kuuntelijana on poika, jos tämä parantaa lukukokemusta ja sen tuomaa elämystä. Kirja voisi olla sovellettavissa 5-vuotiaasta ylöspäin aina alakouluikäisille asti, lapsille, jotka kyselevät ja käsittelevät tunteita. Tämän kirjan lukeminen ei silti ainoastaan herätä vain lapsen ajatuksia, vaan myös aikuisen.