”Muumimamma katsoi tarkkaan. Hän katsoi hyvin kauan pelästyneisiin
lautassilmiin ja sitten sanoi hiljaa:
– Sinä olet Muumipeikko.”
Kukapa muukaan kuin rakastettu Tove Jansson kirjoittaisi
kaikkien tuntemista Muumeista. Taikurin hattu on alkuperäisenä ilmestynyt
vuonna 1958, mutta lukemani yhdeksästoista painos on ilmestynyt 2009. Kirjassa
Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuoren huipulta taikurin hatun, joka
saattaa koko Muumilaakson väen erilaisiin kommelluksiin ja seikkailuun.
Taikurin hattu on lasten romaani, jossa tutut hahmot
seikkailevat milloin missäkin. Itselleni kirjan kohtaukset olivat hyvinkin
tuttuja, sillä olen nähnyt ne kaikki lapsena tv:ssä, tosin kaikki omina
jaksoinaan. En tiennyt, että Muumikirjat ovat rakennettu näin, tavallaan
useasta eri jaksosta. Luulin, että kirja käsittelisi nimenomaan yhtä tiettyä
teemaa, mutta ainakin tämä kirja käsitteli todella monipuolisesti Muumilaakson
tapahtumia. Kestoltaan tarina ulottui aina keväästä syksyn alkuun ja sinä
aikavälillä ehtikin tapahtua paljon, joten kirjaa lukiessa ei ollut hetkeäkään
tylsää, vaikka tarinat tuttuja olivatkin.
Tässä kirjassa erityisesti silmiini pisti kerronta, joka oli
erityisen humoristista. Silloin tällöin tuli kertojan omia huomatuksia ja
vinkkejä, joka oli erittäin nokkelaa ja sulavasanaista. Tässä vaiheessa on
pakko tunnustaa, että olin skeptinen Tove Janssonin kirjoista. En ole niitä
aiemmin lukenut mitenkään syvällisesti, enkä ole missään vaiheessa pitänyt
niistä, vaikka Muumi tv-ohjelmasta paljon pidänkin. Nyt koin kuitenkin todella
positiivisen yllätyksen! Nimenomaan kirjan yhteys tuttuun tv-ohjelmaan auttoi
paljon, minulla oli todella hauskaa lukiessani kirjaa. Huomasin usein
hymähteleväni itsekseen hassuille kohdille – sitä tapahtuu hyvin harvoin.
Kirjan kuvitus on ehkä suurin negaatio, mikä on saanut minut
välttelemään kirjoja jo lapsesta saakka. Synkät mustavalkoiset ja abstraktit
kuvat eivät ole houkutelleet minua missään vaiheessa vain päinvastoin. Kuvat
ovat pelottavia ja masentavia, kun taas tv:n muumihahmot ovat pyöreitä ja
iloisia, luokseen kutsuvia. Annoin kuitenkin Taikurin hatulle mahdollisuuden ja
otin neutraalin näkökulman kuvien tulkintaan, ja nyt voin sanoa olevani
tyytyväinen tähän ratkaisuun. Voin suositella kirjaa lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti