Milne, A. - Nalle Puhin suosituimmat kertomukset

”Keskellä yötä Nalle Puh heräsi äkkiä ja kuunteli. Sitten hän nousi sängystä, sytytti kynttilän ja tallusteli huoneen poikki nähdäkseen, yrittikö joku päästä hänen  hunajakaappiinsa -”

A.A. Milne on koonnut Nalle Puh -tarinat yksiin kansiin. Tässä kirjassa on kahdeksan kertomusta Puolen hehtaarin metsän asukkaista ja heidän kommelluksistaan. Kaikki kahdeksan kertomusta ovat peräisin ensimmäisen kerran jo vuonna 1928 ilmestyneestä lastenkirjaklassikosta Nalle Puh rakentaa talon, jonka E. H. Shepard kuvitti omalla tyylillään. Tämän kirjan suomennos on Kersti Juvan käsialaa vuodelta 1976 ja kirja on painettu 2002 Dubaissa. Ei voi muuta kuin todeta, että Nalle Puh tovereineen on kulkenut pitkän matkan ennen kuin se on päätynyt minun käsiini.

Omat kokemukseni Nalle Puhista perustuvat ainoastaan sarjakuviin, joista lapsena pidin kovasti. Tämä kirja muistutti kyllä kerronnaltaan paljon sarjakuvatyyliä, mutta ilman laajoja kuvasarjoja ja puhekuplia. Kerronta on elävää ja persoonallsta, mutta samalla myös hieman lapsekasta. Toisiin tällainen tyyli puree ja kovasti, mutta minuun se ei tehnyt niin suurta vaikutusta. Vaikka kyseessä onkin lastenkirja, niin voisi kerronta olla hieman ikäneutraalimpaa, jotta kirjan suunniteltu kohderyhmä ei heti ilmenisi niin suoraan.

Lapsekkaasta kerronnasta ja tarinoista huolimatta tunnelma on koko ajan todella kodikas ja lämmin, kun tutustuu Nalle Puhiin ja muihin Puolen hehtaarin asukkaisiin. Tarinat ovat todella lapsiystävällisiä ja varmasti kohderyhmälleen sopivia. Kuvat ovat kauniita, piirrosmaisia, eikä liian tarkkarajaisia. Kuvia tulee joissakin määrin jopa liikaa tekstiin nähden, joten lapselle lukiessa ei ehkä tarvisi näyttää jokaista, tai sitten lapsi voi istua vieressä ja seurata sivuja aikuisen samalla lukiessa.

Nalle Puhin suosituimmat kertomukset on kirja jota voi lukea jo pienemmillekin lapsille esimerkiksi iltasatuna tai muuten vain. Jotkut saduista ovat kuitenkin sen verran pitkiä, että mielenkiinto ei välttämättä säily koko aikaa ja siksi tarinoita voikin katkaista sopivista kohdista ja jatkaa ensi kerralla.

Jansson, T. - Taikurin hattu

”Muumimamma katsoi tarkkaan. Hän katsoi hyvin kauan pelästyneisiin lautassilmiin ja sitten sanoi hiljaa:

– Sinä olet Muumipeikko.”

Kukapa muukaan kuin rakastettu Tove Jansson kirjoittaisi kaikkien tuntemista Muumeista. Taikurin hattu on alkuperäisenä ilmestynyt vuonna 1958, mutta lukemani yhdeksästoista painos on ilmestynyt 2009. Kirjassa Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuoren huipulta taikurin hatun, joka saattaa koko Muumilaakson väen erilaisiin kommelluksiin ja seikkailuun.

Taikurin hattu on lasten romaani, jossa tutut hahmot seikkailevat milloin missäkin. Itselleni kirjan kohtaukset olivat hyvinkin tuttuja, sillä olen nähnyt ne kaikki lapsena tv:ssä, tosin kaikki omina jaksoinaan. En tiennyt, että Muumikirjat ovat rakennettu näin, tavallaan useasta eri jaksosta. Luulin, että kirja käsittelisi nimenomaan yhtä tiettyä teemaa, mutta ainakin tämä kirja käsitteli todella monipuolisesti Muumilaakson tapahtumia. Kestoltaan tarina ulottui aina keväästä syksyn alkuun ja sinä aikavälillä ehtikin tapahtua paljon, joten kirjaa lukiessa ei ollut hetkeäkään tylsää, vaikka tarinat tuttuja olivatkin.

Tässä kirjassa erityisesti silmiini pisti kerronta, joka oli erityisen humoristista. Silloin tällöin tuli kertojan omia huomatuksia ja vinkkejä, joka oli erittäin nokkelaa ja sulavasanaista. Tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että olin skeptinen Tove Janssonin kirjoista. En ole niitä aiemmin lukenut mitenkään syvällisesti, enkä ole missään vaiheessa pitänyt niistä, vaikka Muumi tv-ohjelmasta paljon pidänkin. Nyt koin kuitenkin todella positiivisen yllätyksen! Nimenomaan kirjan yhteys tuttuun tv-ohjelmaan auttoi paljon, minulla oli todella hauskaa lukiessani kirjaa. Huomasin usein hymähteleväni itsekseen hassuille kohdille – sitä tapahtuu hyvin harvoin.

Kirjan kuvitus on ehkä suurin negaatio, mikä on saanut minut välttelemään kirjoja jo lapsesta saakka. Synkät mustavalkoiset ja abstraktit kuvat eivät ole houkutelleet minua missään vaiheessa vain päinvastoin. Kuvat ovat pelottavia ja masentavia, kun taas tv:n muumihahmot ovat pyöreitä ja iloisia, luokseen kutsuvia. Annoin kuitenkin Taikurin hatulle mahdollisuuden ja otin neutraalin näkökulman kuvien tulkintaan, ja nyt voin sanoa olevani tyytyväinen tähän ratkaisuun. Voin suositella kirjaa lämpimästi.

Knutsson, G. - Pekka Töpöhäntä koulussa

”Tällä kertaa hän oli päättänyt järjestää oikein kunnollisen koulun, ja hän hankki mustan taulun liituineen ja pyyhesienineen, ja opettajaa varten hän valmisti katederin sokerilaatikoista.”

Monen rakastama ja vielä useamman tuntema hännätön Pekka Töpöhäntä-kissa seikkailee tässä lasten romaanissa koulumaailman puitteissa. Eräänä päivänä Pekka pääsee Ollin mukaan oikeaan kouluun, mutta siitä ei koidu kuin harmia. Pekka ja muut kissat päättävät yhteistuumin aloittaa kissakoulun, jossa olisi oikein opettajakin. Monni tietysti juonittelee Pillin ja Pullan kanssa, jotta saisivat Pekkaa nöyryytettyä kaikin tavoin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Sattumuksien kautta Pekka päätyy lopulta Tanskaan, jossa hänestä tulee sankari saadessaan rikolliskissan kiinni.

Pekka Töpöhäntä koulussa on ensimmäisen kerran ilmestynyt näköispainoksena jo 1946, mutta lukemani kirja oli painettu 2000 ja sen on suomentanut Terttu Liukko. Pekka Töpöhäntä on lasten kirjasarja, josta on alkuperäisenä painettu yhteensä 11 kirjaa ja sen jälkeen useita mukaelmia ja lyhennelmiä. Enkä ihmettele miksi. Lukemani kirja oli hyvin kepeää ja rentoa luettavaa. Lastenkirjaksi se onnistui hyvin viemään mukaansa kissojen seikkailuihin.

Pidin paljon kirjan kerrontatyylistä, jossa tuntui, että sepittäjä puhutteli juuri minua, lukijaa. Kertoja huolehti tietyin väliajoin, että olen vielä mukana tarinassa, enkä huolehtisi turhia. Välillä kääntäessäni sivua, yllätykseksi tulikin kuva tietystä kohtauksesta tarinaa, jossa oli myös kuvateksti kertomassa, mitä siinä tapahtuu. Muutenkin kirjan kieli oli helppoa luettavaa, juuri sellaista, jota voisit lukea lapselle iltasaduksi pidemmänkin aikaa, sivut vievät mennessään. Joitakin sanoja joutuu kyllä välillä itsekin miettimään, että mitäs niillä tarkoitetaan ja siinä tuleekin esille kirjan alkuperäinen ilmestymisvuosi: ajat ja sanat ovat muuttuneet.

Valitsin tämän kirjan tietoisesti lukemistooni, sillä muistan pitäneeni Pekka Töpöhännästä lapsena paljonkin, mutta nyt kirjaa lukiessani yllätyin todella! Muistin Pekan aivan toisenlaiseksi, ja tarinan ylipäätänsä. Ei se kuitenkaan haitannut, oli mielenkiintoista saada ”uusi” näkökulma tämänkin tärkeän kirjallisuuden hahmon elämään. Pekka on kuitenkin niitä kirjoja, joita voi lukea ajattomasti lapsille aina, eivätkä nämä kirjat todellakaan ole sukupuoleen riippuvaisia saati ikään. Kirjoissa tulee hyvin esille erilaisia teemoja ja arvoja, joita lasten olisi hyvä oppia jo nuorena. Esimerkiksi toisten oikein kohtelemisesta ja rehellisyydestä.